Ylioppilasmatrikkeli 1977-1980

Tervehdys, sinä Kuhmon Yhteislukiosta kirjoittanut ylioppilas!

Kuhmon Yhteislukio täyttää vuonna 2018 kunnioitettavat 63 vuotta. 1970-80 -lukujen ’ruuhkavuosien’ ajasta oppilasmäärä on pudonnut noin 30-40 oppilaaseen vuosikurssia kohden. Opetuksen ja oppilaitoksen laatu ovat pysyneet korkealla tasolla. Kuhmon Yhteislukio on useimmiten vuosittain Kainuun lukioiden kärkitasoa.

Vuoden 2018 lopulla on tarkoitus julkaista lukion ylioppilaiden oppilasmatrikkeli vuosilta 1977-1980. Matrikkelissa esitellään tuon ajan ylioppilaat, sekä se mitä heille on koulutuksen saralla ja työuralla tapahtunut. Kirja tulee myös sisältämään artikkeleita ja muisteluja Kuhmon yhteislukion elämästä kyseisiltä vuosilta.  Kirja olisi neljäs osa jo aiemmin ilmestyneiden paikallisten (vuosien 1958 – 1976) ylioppilasmatrikkelien sarjassa.

Haastamme sinua tutustumaan Kuhmon Yhteislukion oppilasmatrikkelin tiedotus- ja tiedonkeruusivuille täällä >>

Toivottavasti täytät tuolla sivulla olevan matrikkelikyselyn.

Toivomme, että kaikki kuhmolaiset ylioppilaat 77-80 voisivat osallistua omalla panoksellaan tämän matrikkelin tietojen keräämiseen. Sinun tulisi luonnollisesti kirjoittaa lomakkeelle omat tietosi siten, että mitä haluat juuri sinusta julkaistavan tässä juhlakirjassa. Myös valokuvia otetaan vastaan. Yksittäisten oppilaiden kuvia ei ole aiemmissa matrikkeleissa julkaistu, vaan luokkakuvia ja tapahtumakuvia. Mikäli innostuu kirjoittamaan kokonaisen artikkelin omista elämänvaiheista, on luvattu kuvallista tilaa ja erikoishinta kirjan hankkimiselle.

Tärkeätä on, että jokainen voisi täyttää oman opinpolkunsa ja henkilöhistoriaansa haluamallaan tavalla kyseiselle nettisivulle ja näin matrikkeli olisi kattava ja kiinnostava historian ja ajankuvaus. Näin sekä mennyt että lukion nykyinen sukupolvi saisi mukavan muiston siitä, mihin kuhmolaiset ylioppilaat ovat elämässään sijoittuneet.

Kirjan myyntihinta tulee olemaan n. 40 euroa. Ennakkovaraajat saavat kirjasta 5 euron hintaedun, sekä varmistavat kirjan saamisen itselleen. Lähetä omat tietosi toukokuun 31. päivään mennessä. Mikäli et halua vastata nettilinkin kautta, niin ohessa on myös kyselylomake paperilla. LOMAKE TULOSTETTAVANA VERSIONA >>

Mikäli valitse kirjallisen vastaustavan, niin

Vastauskuoreen tulisi kirjoittaa osoitteeksi: Kuhmon yhteislukio, Piilolantie 40, 88900  Kuhmo.

Voit halutessasi muistuttaa matrikkelin kokoamisesta tuntemillesi luokkatovereille tai lähettää yllä olevan linkin heille esim. sähköpostilla, niin kirjahanke saa vauhtia alleen. Matrikkelin kerääminen voi innostaa myös kokoamaan yhteen eri vuosikurssien tapaamisia. Tämän tekstin voi lähettää myös sosiaaliseen mediaan tai koulukaverit-sivustoille halutessaan.

Tietoja antamalla matrikkelikirjaan annat luonnollisesti luvan vastaamiesi tietojen julkaisuun. Kaikki aineisto käsitellään tietosuojalain mukaisesti eikä aineistoa sinällään anneta ulkopuolisten käsiin. Kirjan muodossa se on tasapuolista luettavaa halukkaille. Paperilla kerätty vastausaineisto tuhotaan projektin jälkeen.

Kyseessä tulee olemaan samalla erittäin hyvä merkkipäivä tai äitien/isäinpäivän lahjaidea!!!

Olethan mukana matrikkelin toimittamisessa omalla panoksellasi. Toivomme että kirja olisi lopullisessa taittokunnossa syyskuussa 2018 ja julkaistuna vuodenvaihteessa 2018-2019.

Ystävällisin terveisin

Timo Suutari, pj                                                 Seppo Haverinen, matrikkelin koostaja

Kuhmon yhteislukion kannatusyhdistys

Yhteystiedot:
Seppo Haverinen, Juhlakirjan ja matrikkelin 1977-1980 projektisihteeri (huhti- toukokuuna 2018 ajan)
seppo.haverinen1@luukku.com
Puh. 050 360 3110

Tämän jälkeen
virva@sivutar.fi  050 567 0233 (kirjan taittovaihe)

Timo Suutari, Kuhmon yhteislukion kannatusyhdistys, puheenjohtaja
timo.suutari@evl.fi  044 738 4301